Uutisarkisto

7.3.2018 11.46

Axel Ilta uudistuu

Perjantaina 23.3. on vuotuisen Axel Illan aika Kemiönsaarella.

Illan aikana palkitaan henkilöitä tai ryhmiä, jotka ovat eri tavoin ansioituneet esimerkiksi kulttuurin, yrittäjyyden tai urheilun saralla, Axel
tai olleet muuten myönteisinä esikuvina nuorille tai tavallisille kuntalaisille.
 
Vuoden Axel Ilta, jota kansan suussa sanotaan myös Kemiönsaaren omaksi Oscar-gaalaksi, järjestetään tänä vuonna seitsemättä kertaa. Se on järjestetty aiempina vuosina Villa Landessa avoimena palkintojuhlana, mutta tänä vuonna konseptia on uusittu, ja nyt se järjestetään Westersin Puutarhassa ensi sijassa kutsuvieraille. Juhlasta tulee siis kooltaan pienempi ja ehkä sitä myötä rennompi, mutta ei yhtään vähemmän juhlallinen, vakuuttavat kunnan puolesta Bo-Eric Ahlgren, Hanna Mehtonen-Rinne ja Cathina Wretdal-Lindström, jotka vastaavat järjestelyistä.

– Tämä on palkinnonsaajien juhla. Haluamme kehittää juhlaa, jotta myös siitä itsestään jäisi mieleenpainuvampi muisto palkituille, selittää Mehtonen-Rinne uudistusta.
Viime vuoden juhlateema - ”Yhdessä” on myös vaikuttanut järjestäjien ajatuksiin juhlan tiimoilta: nyt kokoonnutaan saman pöydän ääreen, syödään yhdessä ja katsellaan esityksiä, ja näin järjestäjät toivovat saavansa aikaan kohtaamisia, keskustelua ja hyvää tunnelmaa.
 
– Jatkamme mieluusti samassa hengessä, yhteistyö on erityisen tärkeää pienessä kunnassa. Palkinnonsaajat ovat nostaneet Kemiönsaaren kartalle positiivisessa mielessä, ja ansaitsevat siitä kehumme, sanoo Wretdal-Lindström.

Ahlgren painottaa myös, että palkinnonsaajille voi olla antoisaa kohdata yli toimialarajojen, mikä ei välttämättä ole arjessa aivan itsestään selvää.

– He ovat kaikki huippuja omilla aloillaan, ja omistautuvat niille intohimoisesti. On varmasti kiintoisaa ja antoisaa jutella keskenään, vaihtaa kokemuksia ja saada kenties uusia ideoitakin. Kulttuurin saralla kunnostautunut voi oppia jotain hyvältä urheilijalta ja päinvastoin, hän sanoo.
 
Miltä tulevaisuuden Axel-ilta näyttää on toistaiseksi auki. Saaren omien yrittäjien tilojen käyttö juhlan näyttämönä puhuttelee järjestäjiä, koska se on tapa tukea yrittäjiä ja samalla viedä juhla eri puolille saarta. Mutta vielä ei mikään ole kiveen hakattua.

Seitsemän vuoden jälkeen tuntuu hyvältä uudistua, mutta katsotaan, kuinka tämä sujuu ennen kuin suunnittelemme tulevaisuutta, toteaa Wretdal-Lindström.

Useimmat Axel-palkinnon saajat ovat Kemiönsaaren omien asukkaiden esille nostamia. Kuka tahansa saa lähettää ehdotuksia seuraavissa kategorioissa: vuoden yrittäjä, lähettiläs, kulttuuripalkinto, ympäristöpalkinto ja urheilija. Lopullisen valinnan tekevät lautakunnat, kun taas vuoden lainaajan nimittää kirjasto ja vuoden nuori -palkinnosta äänestää Kemiönsaaren nuorisoparlamentti. Uusia palkintoja tänä vuonna ovat vuoden vapaa-ajanasukas ja vuoden nuori kulttuuripalkinto. Tämän lisäksi palkitaan urheilijoita useista eri kategorioista. Muun muassa vuoden urheiluinnoittaja, vuoden valmentaja ja vuoden nuorisourheilija, sekä muita menestyneitä urheilijoita. 


Lisätietoja antavat:

Hanna Mehtonen-Rinne
Kulttuurisihteeri, 040 751 9836

Bo-Eric Ahlgren
Vapaa-aikatoimenjohtaja, 050 564 1193

Cathina Wretdal-Lindström,
Markkinoija, 044 377 0809


Palaa otsikoihin