Siirry sisältöön
Hehkulamppu.

START-hanke tukee Kemiönsaaren uusia yrittäjiä

Hankkeen tarkoituksena on auttaa Kemiönsaaren uusia yrittäjiä pääsemään helpommin mukaan paikalliseen elinkeinoelämään, ja lisätä heidän edellytyksiään menestyä Kemiönsaaressa.

Yrittäjän START on kehityshanke, jonka Kemiönsaaren kunta toteuttaa tiiviissä yhteistyössä Kemiönsaaren yrittäjät ry:n kanssa. Hankevetäjä Minna Rehnin mukaan hanke on seurausta siitä, että kunnassa on tiedostettu, että hyvin toimiva elinkeinoelämä on tärkeä elinvoimaisen tulevaisuuden kannalta, johon kuuluvat toimivat lähipalvelut.

– Kemiönsaaren elinvoimaisuus riippuu yrittäjistä, ja kantapään kautta oppiminen on asia, jonka monet paikalliset yrittäjät tunnistavat. Hankkeessa kuitenkin kysymme itseltämme, pitääkö sen olla niin? Ehkä yrittäjän uran alkuvaiheessa voisi sen sijaan helpommalla tavalla oppia, mitkä olosuhteet ovat Kemiönsaarelle ominaisia, miltä kehitysmahdollisuudet näyttävät ja mihin tahoihin kannattaa olla yhteydessä, Rehn sanoo.

Kemiönsaaren uusi strategia 2022–2025 korostaa erityisesti yhteisöllisyyttä ja aktiivista dialogia, ja molemmat ovat myös hankkeen kulmakiviä.

– Yrittäjien tarpeisiin ei pystytä vastaamaan ilman keskustelua heidän kanssaan. Hankkeessa olemme siksi jatkuvasti yhteydessä niin uusiin kuin vakiintuneisiin, suuriin ja pieniin yrityksiin saadaksemme mahdollisimman hyvän käsityksen tilanteesta, Rehn toteaa.

START-hanke panostaa tiedon lisäämiseen tarjoamalla yrittäjille monenlaista tietoa. Mutta isoin haaste tällä hetkellä on, että tieto ja palvelut, joista yritykset voisivat hyötyä, eivät löydä perille. Hankkeella halutaan siksi myös muotoilla ja tarjota helppokäyttöinen työkalu, jolla asiaankuuluva tieto ja räätälöidyt palvelut tuodaan yrittäjien saataville tehokkaasti.

– Haluamme kehittää mallia, joka antaa uusille yrittäjille onnistuneen alun yrittäjäuralle kunnassa. Tämän mallin sisältö muotoutuu yrittäjien tarpeiden mukaan, heidän kanssaan käytyjen keskustelujen perusteella, Rehn sanoo.

Start-paketin sisältö tulee kerätä, lajitella ja mukauttaa paikallisiin olosuhteisiin sopivaksi. Start-paketti on pilotti ja sen toivotaan saavan mahdollisimman monta uutta (1.1.2022 lähtien perustettua) yritystä mukaan projektikauden aikana. Hankkeen kesto: 1.11.2022–31.12.2024.

Lisätietoa:

Minna Rehn, hankevetäjä

040 778 5662, minna.rehn@kimitoon.fi