Siirry sisältöön

Luonnon monimuotoisuutta vaalitaan Monimuotoisuuspuistossa Taalintehtaalla

Joulukuussa 2022 Varsinais-Suomen ELY-keskus aloitti Taalintehtaan Hertsbölentien ja Pesutuvantien risteyksen lähellä sijaitsevan vanhan kauppatontin, Anderssonin kaupan, elinympäristön hoitotyöt. Alue on Kemiönsaaren kunnan omistuksessa. ELY-keskus on tehnyt alueelle luonnonsuojelulain mukaisen erityisesti suojeltavan lajin elinympäristön rajauspäätöksen. Hoitotoimilla pyritään edesauttamaan alueen uhanalaista lajistoa ja pitämään yllä alueen monimuotoisuutta.

Töiden yhteydessä alueelta poistettiin vesakkoa ja pienempiä puita, pintakerros kaavittiin ja korvattiin puhtaalla hiekalla noin 10 x 10 m alueella. Työt jatkuivat keväällä 2023 istuttamalla alueelle mm. neidonkielen ja koiruohon taimia. Monimuotoisuuspuistossa kasvaa myös muita pölyttäjille tärkeitä kasveja. Avoin hiekkamaa, lahopuuaita ja kivikasan kolot sekä hyönteishotelli tarjoavat suoja- ja pesäpaikkoja selkärangattomille eläimille. Metsän reunasta löytyy pönttöjä lepakoille ja linnuille. 

Kesällä 2024 alueelle pystytettiin tiedotuskyltti, jossa esitetään aluetta ja kohteella esiintyviä uhanalaisia lajeja. Niityn laidalla on myös penkki, jolla voi levähtää hetken. Kohde tullaan päivittämään osaksi Taalintehtaalla kulkevaa Ruukinkävely –kulttuurireittiä.

Lisätietoja Monimuotoisuuspuistosta löytyy tästä: