Siirry sisältöön
Kemiönsaaren kunnantoimisto.

Kemiönsaaren tilinpäätös plussalla – haasteita on kuitenkin edessä 

Mediatiedote 25.3.2025.

Kemiönsaaren kunnan vuoden 2024 tilinpäätös on positiivinen, ja ylijäämä on jopa budjetoitua suurempi. Budjetoitu ylijäämä oli 1,1 miljoonaa euroa, mutta ylijäämä nousi loppujen lopuksi 1,48 miljoonaan euroon. Tulokseen vaikuttivat ensisijaisesti odotettua suuremmat verotulot ja valtionosuudet. Myös toimintatuotot ylittivät odotukset, ja niiden osalta talousarvio ylittyi 6,5 prosentilla, mikä johtui lisääntyneistä avustuksista, tuista ja myyntituotoista. Toimintamenot ylittivät talousarvion 3,2 prosentilla.

– Meidän on panostettava kustannusten hallintaan selviytyäksemme tulevista taloudellisesti tiukemmista ajoista, sanoo talous- ja henkilöstöjohtaja Daniela Sundberg. Erityisesti palvelujen ostoihin ja henkilöstökulujen kehitykseen on kiinnitettävä huomiota.

Vuonna 2024 kunnan velkataakka pieneni 9,51 miljoonasta eurosta 8,3 miljoonaan euroon, eli 1 473 eurosta 1 287 euroon asukasta kohden. Kunta ei joutunut ottamaan uusia lainoja vuoden aikana.

Investointimenot olivat yhteensä 3,53 miljoonaa euroa, mikä vastaa muutettua talousarviota. Suurimpia yksittäisiä investointeja olivat Hiittisten kirjaston peruskorjaus, Taalintehtaan satamatyöt sekä Amospuiston katsomon rakentaminen.

Väestönkehitys vaikuttaa perusopetuksen tulevaisuuteen

Kunnan väkiluku väheni vuoden aikana 93 henkilöllä, kun 117 henkilöä kuoli ja vain 33 lasta syntyi. Nettomuutto oli –7 henkilöä.

– Väestönkehityksen ja pienenevien ikäluokkien myötä meillä on tarve turvata laadukas koulutus Kemiönsaaren lapsille. Yksi vuoden 2024 tärkeimmistä hankkeista oli perusopetuksen kehittämissuunnitelman laatiminen, kertoo kunnanjohtaja Erika Strandberg.

Suunnitelma laadittiin laajan osallistamisprosessin kautta, jossa kunta kuuli lasten, nuorten, huoltajien ja päättäjien näkemyksiä. Sen mukaisesti kieliryhmien välistä yhteistyötä lisätään ja selvitetään etäopetuksen hyödyntämisen mahdollisuuksia. Suunnitelmassa määritellään myös linjaukset päätöksenteon etenemiselle, jos oppilasmäärät laskevat ennusteiden mukaisesti.

Vuoden aikana on panostettu myös ikääntyneisiin. Taalintehtaan senioriasuntojen rakentaminen alkoi syyskuussa, ja asukkaiden on määrä päästä muuttamaan uusiin asuntoihin syksyllä 2025.

Panostuksia paikalliseen elinkeinoelämään ja työllisyysasioihin

Vuonna 2024 kunta on panostanut elinkeinoelämän vahvistamiseen. STARTTI-hanke, joka tukee uusia yrittäjiä Kemiönsaaressa, valittiin eurooppalaisen yrittäjyyden edistämiskilpailun finaaliin. Lisäksi on lanseerattu Kemiönsaaren asiantuntijapalvelu, jonka kautta pk-yritykset voivat saada asiantuntija-apua muun muassa markkinoinnissa, taloushallinnossa ja juridiikassa.

Työllisyyspalveluiden siirto kunnalle on mahdollistanut yhteistyön Turun työllisyysalueen kanssa. Lähipalvelut tuotetaan yhdessä Paraisten kaupungin kanssa.

Uusi poliittinen organisaatio ja ympäristötyö ottivat merkittäviä harppauksia

Vuoden lopussa valtuusto päätti uudesta poliittisesta organisaatiosta, joka otetaan käyttöön kesäkuussa 2025. Nykyiset lautakunnat korvataan kahdella valiokunnalla, elinvoimavaliokunnalla ja hyvinvointivaliokunnalla, jotka muodostuvat valtuutetuista ja varavaltuutetuista.

Ympäristö- ja ilmastotyössä otettiin tärkeitä askelia eteenpäin. Kemiönsaari valittiin yhdeksi kolmesta pilottialueesta hallituksen Saaristomeri-ohjelmaan, jonka tavoitteena on vähentää ravinnevalumia Saaristomereen. Vuoden lopussa kunta liittyi energiatehokkuussopimukseen sekä ilmastoviisaiden kuntien HINKU-verkostoon.

– Vuonna 2025 kunta aikoo jatkaa työtä elinvoiman vahvistamiseksi, talouden kehittämiseksi ja yhteistyön syventämiseksi niin paikallisesti kuin alueellisesti – kunnan strategian mukaisesti, sanoo Strandberg.

Tilinpäätös käsitellään kunnanhallituksen kokouksessa 31.3.2025. Tutustu esityslistaan täällä(siirryt toiseen palveluun).

Keskeiset tunnusluvut 2024:
Lisätiedot 

Daniela Sundberg, Talous-​ ja henkilöstöjohtaja, 050 520 8240, daniela.sundberg@kimitoon.fi

Erika Strandberg, Kunnanjohtaja, 050 571 5291, erika.strandberg@kimitoon.fi