Siirry sisältöön

Kaavamuutoshakemus

Suosittelemme ottamaan yhteyttä kunnan kaavoitusyksikköön, kun tulee tarve maankäytön suunnitteluun, jos alueella ei ole jo rakentamista ohjaavaa kaavaa tai suunniteltu uusi maankäyttö ei ole voimassa olevan kaavan mukaista. Kaavoituskustannuksista vastaa kaavamuutoksen hakija.

Milloin kaavamuutos on tarpeen?

Kunta laatii pääsääntöisesti yleiskaavat, osayleiskaavat ja yleis- ja osayleiskaavojen muutokset sekä asemakaavat.

Kaavaprosessiin kuuluu kaavan vireilletulosta kuuluttaminen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatiminen, kaavan valmisteluvaihe (luonnos), kaavan tarvittavat taustaselvitykset sekä kaavaehdotus. Kaavan laatimiseen kuuluu myös vuorovaikutuksen järjestäminen, mikä tarkoittaa muun muassa kaavan nähtäville asettamista ja naapureiden kuulemista ehdotusvaiheessa ja viranomaisten lausuntoja. Kaavan laatimisen aikataulu riippuu muun muassa kaavan laajuudesta, tarvittavista selvityksistä, ja kaavan vaikuttavuudesta sekä saadusta palautteesta.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaluonnos voidaan asemakaavoissa sekä asemakaavan- ja yleiskaavan muutosten kaavahankkeissa laittaa vireille ja nähtäville yhtä aikaa.

Rantaosayleiskaava-alueen kaavamuutos

Kaavamuutos pannaan vireille täyttämällä kaavamuutoslomake ja jättämällä se kaavoitusyksikköön.

Jos ennen kaavoituksen vireille tuloa kaavoitusyksikkö arvioi, että kaavoitushanke koskee vähäistä osayleiskaavan muutosta, kunta ei aseta kaavaluonnosta nähtäville. Muutosten merkittävyys arvioidaan tapauskohtaisesti, mutta ne voivat koskea esim. pelkästään kaavamääräyksiin tehtyjä päivitystarkennuksia.

Kunnan perimä maksu kaavamuutoksesta ilmenee kunnan kaavoitustaksasta.

Ranta-asemakaava-alueen kaavamuutos

Ranta-asemakaavat ovat maanomistajien kaavoja. Maanomistaja voi valita sopivan konsultin tehtävää varten. Kaavamuutos pannaan vireille jättämällä kaavamuutoshakemus kaavoitusyksikköön.

Yksityisen maanomistajan ranta-asemakaava sisältää kaavan vireille tulosta kuuluttamisen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Ranta-asemakaavaehdotus asetetaan nähtäville kunnan toimesta ja siitä pyydetään viranomaislausunnot sekä tiedotetaan kaava-alueen naapurit, jotka voivat jättää kaavaehdotuksesta muistutukset.

Kunta veloittaa kaavamuutoksesta kaavoituksen palveluhinnaston mukaisen maksun.

Lomakkeet ja aineistot