Hankkeet
Kaikki kunnan osastot suunnittelevat ja toteuttavat erilaisia hankkeita. Pohjimmiltaan hanke on määräaikainen ja tarveperusteinen toimenpide, jolla halutaan kokeilla tai luoda jotain uutta.
Kunnalla on sekä investointi- että kehittämishankkeita. Näissä suunnitellaan ja kokeillaan usein uusia toimintatapoja tulevaisuutta varten sekä hankitaan lisäresursseja uusille toimintamalleille tai yhteistyötapojen ja verkostojen kehittämiseen. Näistä saadaan esimerkiksi paikallisia yrityksiä hyödyntäviä yhteistyökuvioita.
Hankkeiden tukiprosentti vaihtelee rahoittajan mukaan. Tuet koostuvat suurimmaksi osaksi EU-rahoista. Päätös hankkeisiin osallistumisesta tehdään useimmiten lautakuntatasolla.
Kemiönsaaren kunta maksaa joka vuosi paikalliselle Leader-yhdistykselle(siirryt toiseen palveluun) jäsenmaksun, joka on suuruudeltaan viisi euroa asukasta kohti. Yhdistyksen kautta paikalliset yritykset, yhdistykset, kunta ja muut organisaatiot voivat hakea tukea pienempien ja paikallisten hankkeiden toteuttamiseksi.
Hakuvaiheessa olevat hankkeet
Kemiönsaaren vesistöjen hanke – KiVa-hanke
Saaristomeri-ohjelman puitteissa toteutettavan Kemiönsaaren maatalouden vesienhallinnan toimenpiteiden hanke pyrkii vähentämään merkittävästi valuma-alueilta Saaristomereen kohdistuvaa ravinnekuormitusta. Toteutus käsittää maalla tehtäviä toimenpiteitä, jotka parantavat meren vedenlaatua. Hanke tukee alueen maanomistajia löytämään tehokkaita vesienhallinnan ratkaisuja ja auttaa viljelijöitä ottamaan käyttöön menetelmiä ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Samalla edistetään pitkäjänteisesti kestävää ja vesiystävällistä maataloutta.
Projektialueen toimenpiteet valitaan hankkeen puitteissa laadittavan toimenpidesuunnitelman perusteella. Toimenpiteet voivat liittyä peltojen vesitalouden hallintaan tai vesistönhoitorakenteisiin, kuten kosteikkoihin tai kaksivaiheisiin ojituksiin. Myös metsätalousalueiden toimenpiteet ovat mahdollisia, mikäli alue soveltuu niihin.
Lisätietoja: Sanna Bergström, pilottialueen koordinaattori
040 3500 783
sanna.bergstrom@kimitoon.fi
Metsistä merelle
Metsistä merelle-hanke on Valonian/Varsinais-Suomen liiton, BSAG:n ja Kemiönsaaren kunnan sekä Söderlångvikin kartanon yhteishanke metsätalouden vesiensuojelun tehostamiseksi Saaristomeren valuma-alueella. Hankkeen kohdealueena on erityisesti Saaristomeri-ohjelman pilottialueet Kemiönsaari sekä Paimionjoen ja Aurajoen valuma-alueet, mutta toimintaa tarjotaan koko Varsinais-Suomen alueella ja hankkeen aikana yhteistyötä tehdään myös maakunnan ulkopuolelle.
Lisätietoja: Hankekoordinaattori Sven Ivars
040 488 5527
sven.ivars@kimitoon.fi
KasvuPotentiaali
Hankkeessa kehitetään ja testataan paikallisten yritysten tarpeisiin räätälöityä kasvuohjelmaa, jossa keskitytään erityisesti pk-yrityksiin. Ohjelman tulee olla helposti saatavilla kunnassa toimiville yrityksille ja mukautettu sopimaan toimintaan toimialasta riippumatta. Projektin tärkein tulos, jota voidaan soveltaa myös muilla osa-alueilla, on menetelmät kasvupotentiaalin tunnistamiseen ja erityisesti sen kehittämiseen. Projektin onnistuminen perustuu osa-alueiden väliseen yhteistyöhön ja siihen, miten hyvin projekti saa luotua uusia yhteistyömuotoja yritysten, yrittäjäyhdistyksen ja kunnan välille.
Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2025–31.12.2026. Kemiönsaaren kunta toteuttaa hankkeen tiiviissä yhteistyössä Kemiönsaaren yrittäjät ry:n kanssa. Hanke on jaettu aihekohtaisiin työpaketteihin. Työpakettien toteuttamisesta vastaa projektipäällikkö, joka on palkattu koko hankkeen ajaksi. Hankkeen budjetti on korkeintaan 161 438 euroa. Tukiosuudeksi arvioidaan 70 prosenttia, ja Kemiönsaaren kunnalle aiheutuvat nettokustannukset ovat enintään 48 431 euroa hankkeen koko keston ajalta.
Rannikkoreitin opastus
Selvityshanke “Rannikkoreitti – pyöräilyreitin opastuksen ja viitoituksen kehittäminen Kemiönsaarella” on tuottanut pohjat Rannikkoreitin opastusinvestointien toteuttamiseksi Kemiönsaarella. Rannikkoreitti on 220 kilometrin pituinen pyöräilyreitti, joka kulkee Kemiönsaaren, Salon, Raaseporin ja Hangon kautta.
Toteutetun opastus- ja ohjaussuunnitelman perusteella tehdään uusi rahoitushakemus investointikustannuksille ensisijaisesti Traficomille. Investointihankkeen kokonaisbudjetti on 97.000 euroa. Traficomin tukitaso on enintään 50%. Kunnan vuoden 2024 talousarviossa on varattu 40.000 euroa tätä tarkoitusta varten, ja 30.000 euroa vuoden 2025 taloussuunnitelmassa.
Hankeaika: –
Budjetti: –
Rahoitus: Traficom, Kemiönsaaren kunta
Hallinnoija: –
Lisätiedot: –
Kunnan omat hankkeet
Saaristomeren pilottialue – Kemiönsaari
Kemiönsaaren kunta on valittu osana hallituksen Saaristomeri-ohjelmaa yhdeksi kolmesta pilottialueesta Suomessa. Tämä hanke on osa laajempaa pyrkimystä parantaa Saaristomeren tilaa ja vähentää vesistöihin ja mereen kohdistuvaa ravinnekuormitusta.
Hankeaika: 1.9.2024-31.12.2025
Rahoitus: Saaristomeriohjelma (varsinais-Suomen ELY-keskus, ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö)
Lisätiedot: Sanna Bergström, hankevetäjä
040 3500 783
sanna.bergstrom@kimitoon.fi
Catrin Ilmoni, ilmastokoordinaattori
040 185 8924
catrin.ilmoni@kimitoon.fi
Talviruoko hyötykäyttöön
Hankkeessa tutkitaan ja testataan talviruovikon niittoprosessia eri puolilla Kemiönsaarta. Ruovikoiden onnistunut kerääminen eri vuodenaikoina voi tarjota ympäristöhyötyjä vähentämällä ravinteiden pääsyä kiertokulkuun kuitenkaan aiheuttamatta liikaa vahinkoa paikalliselle eläimistölle (lähinnä linnuille, hyönteisille ja kaloille).
Talviruovikoiden keräämisellä on minimaalinen kielteinen vaikutus eläimistöön. Ympäristöhyötyjen lisäksi hankkeessa keskitytään myös yhteiskunnallisiin hyötyihin testaamalla prosesseja talviruokojen keräämiseksi ja hyödyntämiseksi, jotta siitä saataisiin markkinahyödyke.
Ympäristöministeriö on avustanut hanketta 21 614 eurolla Ahti-ohjelmasta. Ahti-ohjelman tavoite on saada ravinnekuormitus kuriin, maan rakenne kuntoon, haitta-aineet hallintaan sekä resurssit talteen ja käyttöön.
Hankeaika: 1.9.2024-30.6.2025
Budjetti: 36 023 €
Rahoitus: Ympäristöministeriö, Kemiönsaaren kunnan osuus 14 409 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta
Lisätiedot: Catrin Ilmoni, ilmastokoordinaattori
040 185 8924
catrin.ilmoni@kimitoon.fi
Restart – Seniorit yritysten ja yhteiskunnan tunnustettuna voimavarana
Restart-hankkeessa keskitytään senioreiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseen työelämässä ja yhteiskunnassa. Hankkeen tavoitteena on lisätä senioreiden mahdollisuutta työllistyä merkityksellisesti joko työntekijänä tai yrittäjänä, sekä pysyä aktiivisesti mukana osana yhteiskunnan toimintoja. Hankkeen on tarkoitus edistää senioreiden oman osaamisen ylläpitämistä ja kehittämistä (esimerkiksi digitaalinen osaaminen) sekä parantaa senioreiden mahdollisuutta pysyä työelämässä omilla ehdoilla.
Pitkällä aikavälillä hankkeella pyritään edistämään paikallistaloutta lisäämällä työllisyyttä ja muuttamalla asenteita niin, että yritykset ja työnantajat näkevät seniorit arvokkaana resurssina ja hyödyntävät heidän kokemustaan. Senioreiden hyvinvoinnin odotetaan parantuvan taloudellisen ja sosiaalisen turvan lisääntymisellä sekä yksinäisyyden vähentämisellä.
Novia ammattikorkeakoulu johtaa hanketta. Kemiönsaaren kunta ja Åbo Akademin yliopisto ovat yhteistyökumppaneita. Hankkeessa on mukana myös Paraisten kaupunki, alueen yrittäjäyhdistyksiä, yrityksiä, elinkeinoelämää ja seniorijärjestöjä sekä Novian ja Åbo Akademin opiskelijoita.
Hankeaika: 1.9.2024 – 31.12.2025
Budjetti: 56 512 €
Rahoitus: Varsinais-Suomen ELY-Keskus, Euroopan maaseuturahasto 2023–2027, Kemiönsaaren kunnan osuus 5 651 €
Hallinnoija: Yrkeshögskolan Novia
Yhteistyö: Kemiönsaaren kunta, Åbo Akademi
Lisätiedot: Projektipäällikkö Jasmin Aallontie
040 488 5527
jasmin.aallontie@kimitoon.fi
TurVa – Tulevaisuuden Ruokaketjut Varsinais-Suomessa
Ruokasektori on jatkuvasti muuttuva ja tärkeä ala Kemiönsaarelle. Kestävyys kaikissa muodoissaan on yhä tärkeämpi kilpailuetu, ja kunnan onkin tärkeää tukea kestävää yritystoimintaa, luoda uutta tietoa ja lisätä yritysten osaamista näissä kysymyksissä.
Ruokasektori on jatkuvasti muuttuva ja kehittyvä ala. Kestävyys eri näkökulmista tulee jatkossa olemaan keskeinen kilpailukykytekijä yritystoiminnassa. Koko toimialan kannalta on tärkeää tukea kestävää yritystoimintaa, luoda uutta tietoa ja lisätä yritysten osaamista näissä asioissa. Hanketarve liittyy Kemiönsaaren osalta suoraan sekä matkailuohjelmaan että ympäristöohjelmaan. Lähiruoka ja paikallisesti tuotetut raaka-aineet ovat Kemiönsaaren vahvuuksia, mutta kokemus on osoittanut, ettei ala ole vielä saavuttanut täyttä kehityspotentiaaliaan.
Tuottajat, jalostajat ja ravintolat ovat paikallisen elinkeinoelämän tärkeitä osatekijöitä, joiden välisenä yhteistyönä on mahdollista kehittää matkailualan tuote- ja pakettipalveluja. Toinen tärkeä teema on sesonkityövoiman puutteen korjaamiseen tähtäävät toimet. Ympäristöohjelmassa on asetettu yhdeksi tavoitteeksi lähiruoan tarjoaminen kunnan kouluissa, mutta riittävien raaka-ainemäärien ja -toimitusten löytäminen ympärivuotisesti on käytännössä haasteellista. Eri toimintapakettien sisältö perustuu aiemmista toimialahankkeista saatuihin kokemuksiin, ja niiden läpileikkaavana teemana on kestävyys.
Työpaketit vastuutahoineen:
- TP 1: Jalostusasteen nostaminen ja tuotekehitys (Yrityssalo)
- TP 2: Oppilaitosten välisen yhteistyön tiivistäminen (Ukipolis)
- TP 3: Ammattikeittiöiden älykkäät ja kestävät toimitusketjut ja pilotit (Novida)
- TP 4: Ruokamatkailun kehittäminen (Kemiönsaaren kunta)
- TP 5: Tulevaisuuden ruokaketjut (kaikki)
Kemiönsaaren kunta osallistuu koko hankkeeseen ja on kiinnostunut kaikista työpaketeista, mutta on erityisesti vastuussa ruokamatkailun kehittämisen työpaketista (TP 4). Osahankkeen toteuttamiseen palkataan hankevetäjä (työaika 60 %). Hanketta koordinoi Pyhäjärvi-instituutti, ja sen osatoteuttajia ovat Kemiönsaaren kunta, Yrityssalo Oy, Ukipolis Oy, Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä ammattiopisto ja Novida lukio.
Hankeaika: 1.9.2024 – 30.9.2026
Budjetti: 86 627 €
Rahoitus: Varsinais-Suomen ELY-Keskus, Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Kemiönsaaren kunnan osuus 8 663 €
Hallinnoija: Pyhäjärvi-instituutti
Yhteistyö: Kemiönsaaren kunta, Yrityssalo, Novida
Lisätiedot: Projektipäällikkö Ida Lindroos
040 358 4939
ida.lindroos@kimitoon.fi
TUFF – Tulevaisuuden saaristomatkailun teknologinen kehittäminen
TUFF-hanke vie saaristomatkailun uudelle tasolle tekoälyn avulla, parantaen matkailijoiden kokemusta personoiduilla palvelupoluilla ja tehostaen palveluiden löydettävyyttä. Tavoitteena on vastata saaristomatkailun haasteisiin, kuten kausivaihteluihin ja saavutettavuuteen, kehittämällä älykkäitä teknologiaratkaisuja. Hanke luo innovatiivisia työkaluja, jotka räätälöivät suositukset matkailijoiden toiveiden mukaan ja edistävät paikallisten palveluiden näkyvyyttä, asettaen kestävän kehityksen ja digitaalisen edistymisen saaristomatkailun kehittämisen ytimeen.
Hankeaika: 1.2.2024–30.9.2025
Budjetti: 98 136 €
Rahoitus: Varsinais-Suomen Liitto / AKKE (Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen) 68 695 €. Kemiönsaaren kunnan osuus 14 720 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Elinkeino-osasto
Yhteistyö: Paraisten kaupunki
Lisätiedot: Projektipäällikkö Jani Grönroos
040 524 1380
jani.gronroos@kimitoon.fi
MAKKO – Matkailun kestävä kehittäminen osallistamalla
MAKKO-hankkeessa keskitytään digitaalisten matkailupalveluiden kehittämiseen ja saavutettavuuden lisäämiseen sekä edistetään matkailusesongin pidentymistä ja ympärivuotisia aktiviteetteja yhdessä matkailuyrittäjien ja yhdistysten kanssa.
Yhdistykset ovat keskeisessä roolissa luontoliikuntamahdollisuuksien edistämisessä, sillä moni yhdistys ylläpitää esimerkiksi luontopolkuja ja uimarantoja. MAKKO-hankkeessa kartoitetaan olemassa olevat ja lähitulevaisuudessa tekeillä olevat reitit, aktiviteetit ja tapahtumat yhdistyksille ja yrityksille suunnatun kyselyn avulla. Yrityksille suunnatussa kyselyssä myös kartoitetaan tiedonjakamisen helppoutta matkailijoille. Lisäksi kartoitetaan asukkaiden ja matkailijoiden tiedonsaantia sekä tarpeita liittyen luontoliikuntapaikkoihin ja -palveluihin.
Hankkeen yhtenä tavoitteena on lisätä tiedon saavutettavuutta. Olemassa olevan datan avulla ja kyselystä saatujen tietojen perusteella kehitetään digitaalinen alusta, joka helpottaa luontoliikuntapaikkojen ja -palveluiden löytämistä sekä tiedon jakamista asukkaille ja matkailijoille. Lisäksi hankkeessa edistetään uusia reittejä, aktiviteetteja ja palveluita yhteistyössä paikallisten yritysten ja yhdistysten kanssa. Fokus on erityisesti sellaisissa luontoliikuntapaikoissa, jotka ovat käytössä syksystä kevääseen.
Hankeaika: 1.9.2022–31.12.2024
Budjetti: 86 656 €
Rahoitus: Varsinais-Suomen Liitto / AKKE-rahoitus 60 659 € (Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen). Kemiönsaaren kunnan osuus 25 997 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Elinkeino-osasto
Yhteistyö:
Lisätiedot: Hankevetäjä Sanna-Mari Kunttu
040 670 6138
sanna-mari.kunttu@kimitoon.fi
Next Level – Nokka kohti muutosjoustavaa ja kestävää kasvua
Next Level – nokka kohti muutosjoustavaa ja kestävää kasvua -hanke on yrityslähtöinen hanke, joka tukee varsinaissuomalaisten yritysten kykyä ja mahdollisuutta ennakoida ja varautua toimintaympäristön muutoksiin. Next Level -hanke valmentaa yrityksiä sopeutumaan muuttuviin liiketoimintaympäristöihin, kuten ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin ja ennakoimattomiin uhkiin.
Etsimme ratkaisuja yhteistyössä yritysten kanssa yrityksiltä kerättävän tiedon pohjalta.
Saariston alueen osalta yritysten yhteiset haasteet liittyvät usein logistiikkaan. Tavaroiden ja ihmisten kuljetus vaatii paljon resursseja erityisesti maaseudulla ja saaristossa, missä matkat ovat pitkiä. Haasteellinen maailmantilanne pahentaa entisestään logistisia haasteita esim. korkeiden polttoainekustannusten vuoksi. Samaan aikaan ilmastonmuutoksen hillitsemistä edistäville toimille asetetaan yhä korkeampia vaatimuksia. Hanke pyrkii yhteistyössä yritysten kanssa löytämään ideoita ja ratkaisuja siihen, miten logistiikkaratkaisuilla voitaisiin vähentää liikenteen aiheuttamia päästöjä. Käytännön toimena hankkeessa toteutetaan ”vähähiiliset kuljetusketjut ja logistiikkaratkaisut saaristossa” -pilotti. Muita teemoja logistiikan lisäksi hankkeessa ovat mm. hiilijalanjälkilaskenta, energiamuodot ja energiatehokkuus, kiertotalous ja lainsäädännön mukanaan tuomat vaatimukset ilmastovaikutusten hillitsemiseksi.
Hanke kattaa koko maakunnan ja sen päätoteuttajana toimii Vakka-Suomen alueen kehitysorganisaatio Ukipolis. Kemiönsaaren kunta vastaa Turunmaan osaprojektista yhteistyössä Paraisten kaupungin kanssa. Muita yhteistyökumppaneita ovat Yrityssalo Oy ja Turun Ammattikorkeakoulu Oy.
Next Level -hankkeen pääsivulta löydät tietoa tulevista tapahtumista sekä hankkeen materiaalipankin:
Hankeaika: 1.1.2023–28.2.2025
Budjetti: 177 789 €
Rahoitus: Uudenmaan liitto / Hanke on EU:n EAKR-rahastosta osarahoittama, Kemiönsaaren kunta 26 668 €.
Hallinnoija: Ukipolis, Kemiönsaaren kunnan elinkeino-osasto
Yhteistyö: Paraisten kaupunki, Yrityssalo, Turun AMK
Lisätiedot: Projektipäällikkö Piia Santti
040 193 3542
piia.santti@kimitoon.fi
LinkedIn: Next Level – Nokka kohti muutosjoustavaa ja kestävää kasvua(siirryt toiseen palveluun)
Kemiönsaari 700
Kemiönsaari juhlii 700-vuotisjuhlaansa vuonna 2025! Juhlat kestävät koko vuoden ja tarjoaa ainutlaatuisia tapahtumia, jotka keskittyvät kulttuuriin, taiteeseen, ympäristöön, saaristoon ja paikalliseen elämään. Juhlavuosi toteutetaan hankkeen avulla, ja työ on jo täydessä vauhdissa. Juhlavuoden pääfestivaali järjestetään 9.–15.6.2025 (viikko 24).
Juhlavuoden suunnittelu sai alkunsa aloitteesta, joka esitettiin kunnalle vuonna 2021. Juhlavuoden työryhmä perustettiin työstämään raamit juhlavuodelle. 11.4.2025 on vahvistettu Kemiönsaaren viralliseksi juhlapäiväksi vanhimman arkistoidun asiakirjan perusteella, jossa Kemiönsaari mainitaan.
Myös seurakunta on aktiivisesti mukana juhlinnassa ja vastaa juhlallisuuksista varsinaisena “syntymäpäivänä” 11.4.2025. Kemiön kirkon vieressä sijaitseva 600-vuotisjuhlan aikana pystytetty muistomerkki kunnostetaan juhlavuoden kunniaksi.
Hankeaika: 1.11.2023–31.12.2025
Budjetti: 112 323 €
Rahoitus: Leader 78 626 €, yksityisrahoitus 33 696 €.
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Elinkeino-osasto
Yhteistyö: Konstsamfundet
Lisätiedot: Juhlakoordinaattori Marko Ahde
040 480 3199
marko.ahde@kimitoon.fi
Yrittäjän STARTTI
Yrittäjän STARTTI on kehityshanke, jonka Kemiönsaaren kunta toteuttaa tiiviissä yhteistyössä Kemiönsaaren Yrittäjät ry:n kanssa. Hankkeen tarkoituksena on perehdyttää uusia yrittäjiä Kemiönsaaren elinkeinoelämään ja tarjota heille parempia edellytyksiä toimintaansa.
Kemiönsaaren elinvoimaisuus riippuu sen yrittäjistä. Hyvin toimiva yritysyhteisö on suurin yksittäinen tekijä elinkelpoiselle tulevaisuudelle toimivilla paikallisilla palveluilla. Hankkeella kunta haluaa yhdessä elinkeinoelämän yhdistyksen kanssa luoda perehdytysmallin, joka ajankohtaisella tiedolla ja räätälöidyillä palveluilla tukee paikallisia yrittäjiä. Tavoitteena on, että perehdytysmalli vastaisuudessa toimii konkreettisena välineenä sekä kunnalle että elinkeinoelämälle tukea Kemiönsaaren yrittäjiä ja elinkeinoelämää.
Hankkeet on suunnattu ensisijaisesti Kemiönsaaren uusille yrityksille, niin yrityksen perustajille kuin Kemiönsaarelle muuttaneille. Projektin puitteissa järjestettävästä toiminnasta pääsevät hyötymään myös jo vakiintuneet yritykset.
Hankeaika: 1.11.2022–31.12.2024
Budjetti: 144 540 €
Rahoitus: Varsinais-Suomen ELY-keskus / maaseutuohjelma, Kemiönsaaren kunta 28 908 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Elinkeino-osasto
Lisätiedot: Hankevetäjä Minna Rehn
040 778 5662
minna.rehn@kimitoon.fi
Yhteistyö haitallisten kasvilajien torjumiseksi Kemiönsaaressa
Vieraslajien hallintasuunnitelmassa mainitaan, että kukkalupiini (ja kurtturuusu) ovat laajalle levinneitä kasvilajeja, joiden leviämistä suositellaan ensisijaisesti rajoitettavaksi, jotta ne eivät leviäisi alueille, joilla ne voivat aiheuttaa merkittäviä kielteisiä vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen. Tässä hankkeessa keskitytään ensisijaisesti lupiiniin, mutta myös jättipalsamiin, ukonputkiin, kurtturuusuun ja japanintatariin, jos se on tarkoituksenmukaista ja mahdollista.
Hankeaika: 18.5.2024–31.12.2024
Budjetti: 9 900 €
Rahoitus: Kainuun ELY-keskuksen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta
Lisätiedot: Ilmastokoordinaattori Catrin Ilmoni
040 185 8924
catrin.ilmoni@kimitoon.fi
Yhteistyöhankkeet, jossa kunta on rahoittajana
Varsinais-Suomen ruokasektorin koordinaatiohanke
Hankeaika: 1.9.2022–31.3.2024
Rahoitus: Varsinais-Suomen ELY-keskus / maaseutuohjelma
Hallinnoija: Brahea
Yhteistyö: Paraisten kaupunki, Yrityssalo, Ukipolis, LSKKY
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
Muita hankkeita, joihon kunta osallistuu
We Make Transition (Varsinais-Suomen liitto)
We make transition! – Towards sustainable and resilient societies through empowered civil society and collaborative innovation -hanke tuo yhdistykset, kuntalaiset ja kunnan yhteen pohtimaan ratkaisuja ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden haasteisiin. Luomme tilaa eri äänien kuulumiselle, ihmisten yhteen tulemiselle ja yhteistyölle sekä paikkakuntien ja niiden kansalaistoimijoiden itsensä näköiselle kestävyystyölle. Samalla lisäämme ymmärrystä kansalaisyhteiskunnan arvosta ja roolista kestävän hyvinvoinnin rakentamisessa.
Hanketta toteutetaan Varsinais-Suomessa erityisesti pilottipaikkakunnilla Kemiönsaaressa ja Uudessakaupungissa. Molempien kuntien asukkaat pääsevät mukaan murrosareena-tilaisuuksiin ja samalla kehittämään murrosareenamenetelmästä varsinaissuomalaisten kuntien näköistä kestävien innovaatioiden edistämisen työkalua. Paikkakunnilla toteutetaan murrosareenoissa yhdessä suunnitellut kestävyyskokeilut. Molemmilta paikkakunnilta myös osallistutaan hankkeen kansainväliseen yhteistyöhön, yhteiseen murrosareenaan mukana olevien muiden Itämeren alueen paikkakuntien kanssa.
Hanketta koordinoi Varsinais-Suomen liitto ja osarahoittaa Euroopan Unionin Interreg Baltic Sea Region -ohjelma. Hankkeen kokonaisbudjetti on 3,3 miljoonaa euroa, josta EU:n osarahoituksen osuus on 2,5 miljoonaa euroa. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2023–31.12.2025.
Hankkeen verkkosivut (Varsinais-Suomen liitto)(siirryt toiseen palveluun)
Päättyneet hankkeet
Från bord till gjord – ilmastotyö Kemiönsaaren kunnassa
Hankkeessa Från bord till gjord kehitetään Kemiönsaaren kunnan ilmastotyötä ja sen tehokkaampaa johtamista tavoitteista tuloksiin. Kunnan tavoitteena on olla osaava toimija ilmastoasioissa. Ilmastopolitiikan ja toiminnan tulee olla aktiivista, tuloshakuista ja kunnan omat lähtökohdat huomioivaa. Kemiönsaaren kunnan uuden ympäristö- ja ilmasto-ohjelman mukaan budjetoidaan vuosittain määrärahoja ilmastotoimenpiteille. Ympäristöohjelman päätavoitteena ilmaston suhteen on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
Hankkeen kohderyhmänä ovat kunnan viranhaltijat ja päättäjät. Ilmastojohtamisen ja yrityskulttuurin muutoksen saavuttamiseksi tarvitaan lisäksi viestintää, jolla saavutetaan myös aktiivisia kuntalaisia ja muita toimijoita. Hankkeessa työskentelee ilmastokoordinaattori.
Hanketilaus tehtiin kunnan johtoryhmän toimesta. Hankkeen tarkoituksena on luoda pohja konkreettiselle, määrätietoiselle ilmastotyölle Kemiönsaaren kunnassa. Tämä vaatii ammattitaitoista johtamista, osatavoitteiden koordinoimista sekä uusia työkaluja, ajattelutapoja ja työprosesseja. Projekti voidaan jakaa sisäiseen ja ulkoiseen työhön. Sisäisessä työssä käsitellään tietoa, dataa ja faktoja, jotta organisaatio voi tehostaa ilmastotyötään. Sisäisen työn perustana ovat kunnan ympäristöohjelma, hankkeen Ilmastovahti-työkalu, kohderyhmän koulutus sekä toimintaohjeet/käsikirja ilmastoasioiden huomioimiseksi päivittäisessä työssä. Ulkoinen työ koskee viestintää ja yhteistyötä oman organisaation ulkopuolisten toimijoiden kanssa.
Hankeaika: 1.11.2023–15.9.2024
Budjetti: 57 545 €
Rahoitus: Ympäristöministeriö, Kuntien ilmastoratkaisut -ohjelma 2023, 40 282 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Hallinto-osasto
Lisätiedot: Ilmastokoordinaattori Catrin Ilmoni, puh. 040 185 8924, catrin.ilmoni@kimitoon.fi
Yhdistysdialogi
Yhdistysdialogihanke keskittyy aktiivisesti yhteistyön kehittämiseen paikallisten yhdistysten kanssa. Yhteistyö perustuu tehokkaaseen viestintään, aktiiviseen tukeen ja yhteisiin tavoitteisiin. Hankkeen tarkoituksena on selvittää yhdistysten tämänhetkiset tarpeet, luoda tilaa vuoropuhelulle, foorumi yhteistyölle ja käytännön tuelle tarpeiden pohjalta. Lyhyesti sanottuna hankkeen tavoitteena on luoda parempia edellytyksiä yhdistysten toiminnalle osaamisen lisäämisen, motivoimisen ja dialogia edistävin konkreettisin toimenpitein.
Hankkeen aikana selvitetään, mihin yhdistykset tarvitsevat eniten apua. Vastausten perusteella järjestetään koulutuskursseja, työpajoja ja luentoja näiden ongelmien, mutta myös yhdistyksiä koskettavien ajankohtaisten asioiden ympärille. Tärkeä tavoite projektissa on tiedonkulku. Föreningsnytt-uutiskirje kertoo esimerkiksi erilaisista apurahahakemuksista, kursseista ja koulutuksista tai muista ajankohtaisista asioista.
Hankkeessa pyritään aktiiviseen osallistumiseen kysymällä yhdistyksiltä jatkuvasti heidän mielipiteitään uutiskirjeen lyhyillä kyselyillä ja kokouksissa suorilla kysymyksillä. Hankkeen tavoitteena on myös luoda yhdistyksille luonnollisia kohtaamispaikkoja osittain Villa Landeen, mutta myös muualle kuntaan. Hanke on Leader-hanke ja sitä rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto. Hankkeen rahoittaa osittain kulttuuriyhdistys Lande r.f. Hankkeen työaika on 50 %, ja hankkeen toteuttamiseen on palkattu yhdistyskoordinaattori.
Hankeaika: 1.12.2022–31.12.2023
Budjetti: 40 000 €
Rahoitus: Leader-rahoitus 32 000 €, yksityisrahoitus 8 000 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Elinkeino-osasto
Lisätiedot: Yhdistyskoordinaattori Jill Karlsson, puh. 050 421 4877, jill.karlsson@kimitoon.fi
Rannikkoreitti
Leader-hankkeessa kehitetään Kemiönsaaren alueen Rannikkoreitin reittiosuuksien opastusta ja viitoitusta. Tarkoituksena on parantaa nykyistä opastusta ja samalla kehittää itse reittiä pyörämatkailijoiden ja alueen tarpeita paremmin vastaavaksi.
Rannikkoreitin nykyiset reitin varrella olevat opasteet eivät täytä vuonna 2020 voimaan tulleen uuden tieliikennelain säädöksiä ja lisäksi opastus on myös monin paikoin puutteellista ja epäjatkuvaa. Tässä Leader-kehittämishankkeessa laaditaan ensin uuden tieliikennelain mukainen opastus- ja viitoitussuunnitelma ja suunnitellaan samalla tarvittavat sivureittitäydennykset. Näiden perusteella ollaan yhteydessä ja pyydetään tarvittavat luvat Rannikkoreitin varren yksityistiekunnilta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta sekä muilta tarvittavilta tahoilta. Hankkeen loppuvaiheessa pyydetään tarjoukset valituilta palveluntarjoajilta opasteiden ja viittojen toteuttamiseksi maastoon. Hanke kestää marraskuusta 2023 maaliskuuhun 2024.
Hankeaika: 1.10.2023–30.6.2024
Budjetti: 14 194 €
Rahoitus: Leader-rahoitus 9 935 €. Omarahoitusosuus 4 258 €.
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Elinkeino-osasto
Yhteistyö:
Lisätiedot: Hankevetäjä Tapio Hartikainen, tapio.hartikainen@kimitoon.fi
TuKeVa – Tulevaisuuden kehitystarpeet varsinaissuomalaisessa ruokaketjussa
Ruokaketjun kehittäminen on yksi Varsinais-Suomen liiton kolmesta älykkään erikoistumisen painopisteistä. Ruokaketju on myös yksi ELY-keskuksen kolmesta strategisesti tärkeimmästä toimialasta maakunnassa. Ruokaketju kattaa 20 % kaikista toimipaikoista, 13 % henkilöstöstä ja 15 % liikevaihdosta. Varsinais-Suomi on valtakunnallisesti vahva ruokamaakunta, ja ennusteiden mukaan tämä tulee vahvistumaan entisestään. Ilmastolla on tähän luonnollinen vaikutus.
Ruokaketju pitää sisällään alkutuotannon, luonnontuotteiden keruun, kalastuksen ja kalanistutuksen, elintarvikkeiden ja juomien valmistuksen, tukku- ja vähittäiskaupan sekä ravitsemistoiminnan. Kemiönsaari kuuluu Suomen suotuisimpaan viljelyalueeseen.
Kemiönsaari on mukana tukemassa lähiruoka-alan kehitystä ja paikallisten yrittäjien asemaa sekä paikallisella että kansallisella tasolla maakunnallisen ”Tulevaisuuden kehitystarpeet varsinaissuomalaisessa ruokaketjussa” -hankkeen kautta. Paikallisen lähiruokatoimijoiden verkoston puitteissa selvitetään kehittämisen edellytyksiä ja mahdollisia kynnyksiä, mutta samalla haetaan myös ideoita ja uusia toimintatapoja. Tietoa analysoidaan paikallisesti ja alueellisesti ja jatkojalostetaan muun muassa hyödynnettäväksi tulevalla EU:n rakennerahastokaudella 2021–2027. Kemiönsaarella kokeillaan ja jatkokehitetään lisäksi uusia tuotteiden ja asiakkaiden kohtaamiskanavia. Yhteisten tuotteiden kehittäminen, brändäys ja uusien tapojen kokeilu asiakkaiden tavoittamiseksi ovat hankkeen aikana keskeisessä asemassa.
Koko Varsinais-Suomen kattavaa hanketta rahoitetaan Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahastosta, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kautta. Hanketta hallinnoi Turun yliopiston Brahea-keskus. Hankkeen muut osapuolet ovat Kemiönsaaren kunta, Paraisten kaupunki, Ukipolis, Yrityssalo ja Novida.
Hankeaika: 1.1.2021–30.9.2023
Budjetti: 68 032 €
Rahoitus: Varsinais-Suomen ELY-keskus / maaseutuohjelma, Kemiönsaaren kunta 13 606 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Elinkeino-osasto
Yhteistyö: Brahea, Yrityssalo, LSKKY/Novida, Ukipolis, Paraisten kaupunki
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
www: https://vs-lähiruoka.fi/swot/(siirryt toiseen palveluun)
Taalintehtaan vierassataman kunnostus
Taalintehtaan Bruksvikenin vierassatamaa modernisoidaan, jotta se vastaisi nykypäivän vaatimuksiin ja tulevaisuuden palvelutarpeeseen, saavutettavuuteen ja turvallisuuteen. Aikomuksena on nostaa kausi- ja ympärivuotisten palvelujen tarjontaa ja tasoa hankkeen jatkeena.
Saavutettavuutta ja turvallisuutta parannetaan hankkeen uuden aallonvaimentimen avulla. Vaimennin antaa suojaa vierasvenesatamalle, muille laitureille ja septityhjennyspaikoille samalla mahdollistaen lyhyitä vierailukäyntejä uusien laituripaikkojen myötä. Päiväkäyntipaikkojen puute on tähän asti hankaloittanut esimerkiksi lyhytaikaisten asiointikäyntien tekemisen veneellä Taalintehtaalla. Investoinnit koostuvat uudesta aallonvaimentimesta, kahdesta ponttonilaiturista, uudistetuista laiturikansista poijukiinnityksineen ja uudesta rantaliuskasta.
Hanketta rahoitetaan Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahastosta, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kautta.
Hankeaika: 1.1.2019–31.12.2023
Budjetti: 1 000 000 €
Rahoitus: Varsinais-Suomen ELY-keskus / maaseutuohjelma, Kemiönsaaren kunta 300 000 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Tekninen osasto
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
Skärimat – Saariston ruokayrittäjien uudet ratkaisut
Valtioneuvosto on asettanut harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän (HAMA) Suomen harvaan asuttujen alueiden mahdollisuuksien parantamiseksi. Työryhmä on kohdentanut 3 miljoonaa euroa tukea luonto-, ruoka-, kalastus- ja metsästysmatkailuhankkeisiin HAMA-alueilla painottaen Suomen matkailustrategian 2022–2028 ja Suomen ruokamatkailustrategian 2020–2023 linjauksia sekä Visit Finlandin ruokamatkailun tuotesuosituksia. Valtionapuviranomaisena Lapin ELY-keskus on myöntänyt avustusta Kemiönsaaren kunnan hankkeelle ”Skärimat”.
Palveluelinkeinoista on tullut Kemiönsaarella talouden tukipilari ja matkailualasta sen veturi. Ruokakulttuuri ja ravintolaelämykset ovat modernin matkailun vetovoimatekijöitä. Paikallisia raaka-aineita käyttämällä on ruokamatkailualan yritysten mahdollista luoda yritykselleen lisäarvoa. Lähi- ja luomuruoka eivät ole ohimenevä ilmiö. HAMA-alueella toimivien ruoka-alan yrittäjien erityishaasteena on korkeat kuljetuskustannukset. Saaristossa kuljetuskustannuksia nostavat erityisesti aikaa vievät merikuljetukset.
Kemiönsaaren kunnan alueelta puuttuu tuottajien ja ravintoloiden välinen yhteistyöverkosto. Hankkeen aikana luodaan yhteistyömalli, joka sisältää uuden logistiikkaketjun lisäksi tehokkaamman vuorovaikutuksen tuottajien ja ravintoloiden välillä. Tehokkaampi vuorovaikutus helpottaa osaltaan tuottajien viljelysuunnitelmien tekoa, kun tiedetään minkälaisille raaka-aineille on kysyntää.
Skärimat-hankkeen tavoitteena on lisätä paikallisesti tuotettujen raaka-aineiden määrää Kemiönsaaren HAMA-alueen saaristossa sijaitsevissa ravintoloissa ja lisätä paikallisten tuottajien myyntiä kotikunnan alueella. Jotta tämä tavoite saavutetaan, tarvitaan raaka-aineille tehokkaampia kuljetusketjuja ja yrittäjien välille parempaa kommunikaatiota. Hankkeen tavoitteena on luoda uusi yhteistyömalli, joka onnistuessaan on kopioitavissa muillekin alueille.
Skärimat-hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä ovat Kemiönsaaren HAMA-alueen saaristoalueella toimivat ruokamatkailuyrittäjät ja toissijaisena kohderyhmänä alueen tuottajat.
Hankeaika: 1.10.2022–30.9.2023
Budjetti: 91 562 €
Rahoitus: Lapin ELY-keskus / HAMA, Kemiönsaaren kunta 9 156 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Elinkeino-osasto
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
Taalintehtaan niittyverkoston hoito
Kemiönsaaren kunta on saanut HELMI-avustusta haitallisten vieraskasvilajien torjuntaan (jättipalsami, jättiputki, lupiini, kurtturuusu) ja Taalintehtaan kallioketojen umpeenkasvun estämiseen. Hanke tähtää Taalintehtaalla sijaitsevien Kemiönsaaren kunnan omistamien niittyjen lajistoarvojen elvyttämiseen ja elinympäristöjen ekologisen laadun parantamiseen raivaamalla ja kunnostamalla umpeenkasvaneita niittyjä. Suomen kaikki niittyluontotyypit on luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi. Uhanalaisuuden tärkein syy on umpeenkasvu. Umpeenkasvu on seurausta perinteisen niittytalouden loppumisesta, ihmisperäisen typpilaskeuman rehevöittämästä vaikutuksesta ja puutarhoista peräisin olevien vieraskasvien leviämisestä luontoon.
Hankeaika: 30.11.2021–31.10.2023
Budjetti: 29 626 €
Rahoitus: Uudenmaan ELY-keskus / HELMI-elinympäristöohjelma
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Tekninen osasto
Lisätiedot:
Puutarhuri Amanda Rosenblad, puh. 040 168 5422, amanda.rosenblad@kimitoon.fi
Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
MÅSSE – Turunmaan mikroyritykset yhteistyössä Saaristomeren hyväksi
MÅSSE-hankkeessa keskiössä ovat sekä Saaristomeren Unesco-biosfäärialue että paikalliset yrittäjät. Ympäristöhankkeen avulla Kemiönsaaren kunta ja Paraisten kaupunki haluavat yhdessä tuoda esiin pienyrittäjiä saariston kestävään kehitykseen tähtäävässä työssä.
Saaristomeri tarvitsee konkreettisia parannustoimia, ja sen tilaa voidaan parantaa paikallisten toimien avulla. Samanaikaisesti elinkeinoelämällä, ja erityisesti Turunmaan kannalta tärkeillä palvelualoilla, on edelleen edessään suuria haasteita. Turunmaan elinkeinoelämälle on ominaista monialaisuus ja pienyrittäjyys. Hankkeen tavoitteena on siten yhdessä pienyrittäjien kanssa löytää innovatiivisia tapoja harjoittaa liiketoimintaa paikkakunnalla myös tulevaisuudessa. Työn lähtökohtia ovat myönteinen suhtautuminen saariston kehittämiseen sekä Saaristomeren tilan parantaminen. Muun muassa energian, palvelujen digitalisoitumisen ja uusien asiakasryhmien kaltaisten tekijöiden ennakoidaan vaikuttavan yrityksiin monin tavoin.
Käytännössä hankkeella pyritään
• korostamaan paikallisten pienyritysten roolia Saaristomeren hyväksi tehtävässä työssä (yritysfokus)
• vakiinnuttamaan organisoitu toimintatapa/yhteistyöfoorumi ja konkreettisia toimenpiteitä Saaristomeren tilan parantamiseksi (yhteistyöorganisaatio)
• luomaan konkreettisia työkaluja turunmaalaisten yritysten käyttöön (toimintasuunnitelma)
• selvittämään mahdollisuudet direktiivin/sopimuksen tekemiseen, johon on koottu paikallisten toimi
joiden esittämät Saaristomeren hyväksi tehtävät toimet, joihin he sitoutuvat (direktiivi)
• suunnittelemaan suurempia yhteistyöhankkeita (Central Baltic) ja rahoitusta yritysten toimenpiteisiin (hankesuunnitelmat).
Lisäksi hanke liittyy vahvasti kunnan tulevaan uuteen ympäristöohjelmaan. Ympäristöohjelmassa painotetaan asioita, joita kunta voi oman toimintansa pohjalta tehdä paikallisen ympäristön ja ilmaston hyväksi.
Hankeaika: 1.2.2022–30.6.2023
Budjetti: 76 440 €
Rahoitus: Varsinais-Suomen liitto / AKKE (Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen). Kemiönsaaren kunta 7 624 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Elinkeino-osasto
Yhteistyö: Paraisten kaupunki
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
ArcGate – Innovative Service Points for Maritime Tourists
Hanke sisältää sekä investointi- että kehittämistoimenpiteitä. Hankkeen tarkoituksena on parantaa palvelutasoa ja tarjota uutta tietoa helposti saavutettavan lähimatkailun lisäämiseksi saaristossa. Erityisesti painotetaan joukkoliikenteen käyttöä ja pyörämatkailua. Saariston saavutettavuuden parantaminen edellyttää panostamista alueen koko julkisen liikenteen kattavien digitaalisten aikataulutietojen kehittämiseen. Joukkoliikenteen ja pyörämatkailun painottaminen merkitsee myös sitä, että hankkeella pyritään voimakkaasti edistämään ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kehitystä. Hankkeesta hyötyvät palvelujen käyttäjät ja paikalliset yritykset.
Hanketoimenpiteisiin kuuluvat investoinnit digitaalisiin infotauluihin sekä monipuolisiin tauko- ja latausmoduuleihin. Investoinnit kohdistuvat Kasnäsin ja Taalintehtaan yhteyspaikkoihin, ja ne tehdään yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa, joka on liikennejärjestelyjen pääasiallinen hallinnoija.
Lisäksi tuotetaan uutta sisältötietoa digitaalisiin aikatauluihin, karttoihin ja reitteihin, tiedotukseen ja markkinointiin.
Hankkeen rahoitus tulee Central Baltic -ohjelman kautta Euroopan alueellisesta kehitysrahastosta, jota hallinnoi Varsinais-Suomen liitto. Kemiönsaaren kunta toteuttaa hanketta yhteistyössä seuraavien toimijoiden kanssa: Region Stockholm, Paraisten kaupunki ja Raaseporin kaupunki.
http://database.centralbaltic.eu/project/127(siirryt toiseen palveluun)
Hankeaika: 1.5.2020–31.12.2022
Budjetti: 190 299 €
Rahoitus: Interreg / Central Baltic 142 724 €
Hallinnoija: Region Stockholm / Kemiönsaaren kunta, Elinkeino-osasto
Yhteistyö: Paraisten kaupunki, Raaseporin kaupunki
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
FamilyPorts – Green and Family-friendly Archipelago Ports
Kemiönsaaren kunta osallistui osatoteuttajana rajat ylittävään Central Baltic -hankkeeseen ”Green and Family-friendly Archipelago Ports” (FamilyPorts). Tavoitteena oli palvelujen parantaminen neljässä vierassatamassa Turunmaalla (Nauvo ja Taalintehdas) ja Gotlannissa (Ronehamn ja Lickershamn).
Hankkeen puitteissa kaikkiin neljään satamaan rakennettiin perheystävälliset palvelutoiminnot. Satamat panostivat myös ympäristöystävälliseen tekniikkaan, ja niille laadittiin yhteistä markkinointimateriaalia.
Hankkeen hallinnoija oli Paraisten kaupunki, ja muut yhteistyökumppanit olivat Region Gotland ja Lickershamns Fiskareförening.
http://database.centralbaltic.eu/project/50(siirryt toiseen palveluun)
Hankeaika: 1.7.2016–31.3.2020
Budjetti: 234 300 €
Rahoitus: Interreg / Central Baltic 175 725 €, Varsinais-Suomen liitto 38 207 €, Kemiönsaaren kunta 20 367 €
Hallinnoija: Paraisten kaupunki
Yhteistyö: Region Gotland, Lickershamn
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
Taalintehtaan polut
Leader-projekti Taalintehtaan polut on kehittänyt Taalintehtaalla luonto- ja kulttuuripoluille uutta konseptia, joka hyödyntää erityisesti digimateriaaleja. Tarkoitus oli nostaa alueen profiilia ja luoda palveluita, jotka hyödyttävät asukkaita, matkailijoita ja elinkeinoa.
Hankeaika: 20.8.2018–31.7.2020
Budjetti: 62 162 €
Rahoitus: Leader 43 513 €, Yksityisrahoitus 18 648 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta, Elinkeino-osasto
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
Coastal Bootcamp – Matkailun yhteistyön kehittämishanke Lounais-Suomen rannikkoalueella 2018–2021
Kehittämishanke pyrkii parantamaan saaristoalueen saavutettavuutta ja palvelutasoa digitaalisten matkailupalvelujen kehitystä ja samalla kestävää kehitystä tukien. Tavoitteena on tukea pienten yritysten kehitystä sekä lisätä elämyspotentiaalia, kestävää kehitystä sekä digitalisaatiota alueella.
Tavoitteet:
- Koordinoida matkailun digitalisoinnin (online-varaukset, tuotteiden näkyvyys netissä jne.) kehitystä sekä järjestää koulutuksia, työpajoja sekä tuottaa yrityksille tietoa aiheen tiimoilta
- Stimuloida matkailutuotteiden kehitystä verkostoitumisen, opintomatkojen sekä yhteistyötapaamisten avulla
- Kehittää uusia sekä olemassa olevia luonto-, elämys- sekä teemareittejä eri kohderyhmille yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa
- Koordinoida reittien digitalisoinnin sekä mobiiliopastusten kehitystä
Hanketta rahoittaa Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahasto, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kautta. Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Kemiönsaaren kunta, Yrityssalo, Paraisten kaupunki sekä Metsähallitus.
- Hankeaika: 1.10.2018–31.8.2021
- Budjetti: 886 308 euroa, josta Kemiönsaaren kunnan osuus 170 700 euroa.
- Rahoitus: Maaseutuohjelma 80 %, Kemiönsaaren kunta 20 %
Hankeaika: 1.10.2018–31.8.2021
Budjetti: 170 700 €
Rahoitus: ELY-keskus / maaseutuohjelma 136 560 €, Kemiönsaaren kunta 34 140 €
Hallinnoija: Yrityssalo
Yhteistyö: Paraisten kaupunki, Metsähallitus
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
Varsinaissuomalaisten yritysten hiilineutraalit ratkaisut 2020–2022
”Varsinaissuomalaisten yritysten hiilineutraalit ratkaisut 2020–2022” -hankkeen tarkoituksena on tarjota yrityksille uutta tietoa ajankohtaisista aiheista, jatkuvaa ja säännöllistä vuoropuhelua yritysten kanssa ja niiden kesken, tukea kehittämiseen sekä perusteellista selvitystä kehittämistarpeista ja mahdollisista kasvun esteistä. Hankkeen kohderyhmänä ovat teollisuusyritykset, alihankkijat ja teollisuuden palveluyritykset. Hankkeen teemoina ovat hiilineutraalius, yritysten kasvu, uudet kontaktit, verkostot ja kokemusten vaihto.
Vertaisoppimiseen tarjoutuu mahdollisuus rajat ylittävillä yrityskäynneillä, joissa tutustutaan erilaisiin tapauksiin ja saadaan hyviä neuvoja. Hankkeen toimenpiteet voidaan ryhmitellä neljään toiminta-alueeseen:
1) Yrityskohtainen aktivointi – yrityksiä kannustetaan kasvuun yrityskohtaisilla toimenpiteillä (yrityskäynnit/-neuvonta).
2) Tiedonkeruu – kehittämistarpeiden ja kasvun esteiden järjestelmällinen kartoitus, analysointi ja dokumentointi esimerkiksi tulevaa ohjelmakautta silmällä pitäen.
3) Tiedon levittäminen – uusimman teemainfon jakaminen ja siitä keskusteleminen yhteisissä infotilaisuuksissa, ja samalla myös uuden paikallisen tiedon luominen. Avointen webinaarien ja suoratoistona esitettävien infotilaisuuksien sekä round table -keskustelujen järjestäminen tietyistä teemoista verkostoitumista, kokemusten vaihtoa ja käytännön esimerkkejä varten.
4) Energiakävelyt – konkreettiset yrityskäynnit, verkostoituminen ja kokemusten vaihto. Yhteyksien luominen maakuntarajojen sisä- ja ulkopuolella oleviin yrityksiin.
Hankkeen tuloksina odotetaan monipuolisempia yrityskontakteja, esimerkkejä hiilineutraalien ratkaisujen soveltamisesta paikallisella tasolla, kooste kehittämistarpeista analyyseineen sekä yritysrajapinnan linjauksia tulevalle ohjelmakaudelle. Hankkeen tulokseksi lasketaan myös samanmielisten yritysten foorumi, jossa vuoropuhelu on sujuvaa ja kokemusten vaihto luontevaa.
Hankeaika: 1.8.2020–30.8.2022
Budjetti: 114 116 €
Rahoitus: Varsinais-Suomen ELY-keskus / maaseutuohjelma, Kemiönsaaren kunta 11 411 €, Paraisten kaupunki 11 411 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta, Kehitysosasto
Yhteistyö: Paraisten kaupunki, Ukipolis, Loimaa, Pöytyä
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
KulTa – Kuluttajat ruokatalouden keskiössä
KulTa-hankkeessa kehitetään edellytyksiä ekologisesti tuotetun ja jalostetun lähiruuan jakelukanavien tehostamiselle. Samalla etsitään keinoja laajentaa paikallisten tuotteiden markkinoita ja kuluttajakuntaa. Hankkeen tavoitteena on parantaa paikallisten ja varsinaissuomalaisten elintarvikealan mikro- ja pk-yritysten kilpailukykyä välittämällä uusinta tietoa infotilaisuuksien ja viestinnän avulla, sekä mahdollistamalla aktiivisesti yritysten välisiä kumppanuusverkostoja, demonstraatioita ja järjestämällä ammattilaisten opintomatkoja.
Maakunnallisen hankkeen rahoitus tulee ELY-keskuksen kautta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta sekä hankkeeseen osallistuvilta organisaatioilta. Turun Yliopiston Brahea-keskus toimii hankkeen koordinaattorina ja osatoteuttajia ovat Kemiönsaaren kunta, Paraisten kaupunki, Ukipolis Oy, Yrityssalo Oy sekä Novida ammattiopisto ja lukio.
Hankeaika: 1.4.2018–31.12.2021
Budjetti: 115 254 €
Rahoitus: Varsinais-Suomen ELY-keskus / maaseutuohjelma 103 728 €, Kemiönsaaren kunta 11 525 €
Hallinnoija: Brahea
Yhteistyö: Paraisten kaupunki, Yrityssalo, Ukipolis, Novida
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
Lähiruokaa yhteistyössä
Lähiruokaa yhteistyössä on kehittämishanke, jonka tarkoituksena on koota yhteen lähiruokatoimijoita sekä hyödyntää aiempia kokemuksia toimialan kehittämiseksi. Samalla hyödynnetään paikallista tarjontaa ja alueen luontaisia vahvuuksia. Hankkeen tavoitteena on saattaa yhteen paikalliset tuotteet ja kuluttajat sekä luoda edellytyksiä ja työkaluja uusille menetelmille ja prosesseille kohtaamisen mahdollistamiseksi. Hankkeessa kokeillaan eri tapoja saada aikaan näitä kohtaamisia, mikä puolestaan tuo uutta kokemusta ja tietoa.
Jotta kuluttajat olisivat motivoituneita hankkimaan paikallisia tuotteita, on tarjonnan oltava riittävän laaja ja helposti saatavilla. Lisäksi tuotteiden valmistelun ja esillepanon tulee olla sellaiset, että niiden hankinta ja käyttö ovat helppoa asiakkaalle. Tämä edellyttää tuottajien ja jalostajien tiivistä yhteistyötä, jotta saataisiin luotua kuluttajien tarpeita vastaavaa tarjontaa. Jotta yhteistyöstä tulisi pitkäjänteistä, sen on oltava taloudellisesti kannattavaa, mikä puolestaan motivoi yhteistyön itsenäiseen jatkumiseen myös hankeajan jälkeen. Hankkeen puitteissa järjestetään konkreettisia toimenpiteitä, joiden lisäksi on tarjolla teoriakoulutusta.
Lähiruokaa yhteistyössä on Leader-hanke, jonka rahoituksesta vastaa osittain Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kautta. Yksityisestä rahoituksesta vastaavat Svenska Kulturfonden, Konstsamfundet ja paikalliset yhteistyöyritykset.
Hankeaika: 1.3.2019–31.12.2020
Budjetti: 54 588 €
Rahoitus: Leader 32 752 €, yksityisrahoitus 21 835 €
Hallinnoija: Kemiönsaaren kunta / Elinkeino-osasto
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
Tervetuloa kotiin!
Hankkeen tavoitteena on parantaa työllisyyttä äidinkielenään muita kieliä kuin suomea tai ruotsia puhuville Kemiönsaaren asukkaille ja Kemiönsaarelle muuttaville. Hankkeena avulla tuetaan töitä hakevien työetsintävalmiuksia ja yrittäjyyttä sekä tehdään tutustumiskäyntejä eri yrityksissä. Päätavoitteena on luoda uusia kontakteja paikallisen elinkeinoelämän ja työnhakijoiden välille, jotta seudun työnhakijoille olisi paremmat mahdollisuudet työllistyä tehokkaammin. Hankkeesta paikalliset yrittäjät voivat saada työllistämisasioissa tukea ja ohjausta.
Hankkeen rahoitus tulee Euroopan sosiaalirahastosta, Keski-Suomen ELY-keskuksen kautta. Kemiönsaaren kunta toteuttaa hanketta yhteistyössä Paraisten kaupungin kanssa.
Hankeaika: 1.12.2019–30.11.2021
Budjetti: 124 512 €
Rahoitus: Keski-Suomen ELY-keskus, ESR 93 384 €, Kemiönsaaren kunta 31 128 €
Hallinnoija: Paraisten kaupunki
Lisätiedot: Hankekoordinaattori Sven Ivars, puh. 040 488 5527, sven.ivars@kimitoon.fi
Ota yhteyttä
-
Sven Ivars
Hankekoordinaattori 040 488 5527 sven.ivars@kimitoon.fi